Elina Pitkäkangas: Kuura

Elina Pitkäkangas: Kuura
Myllylahti 2016
Oma ostos

Tämä kirja oli yksi omalla kohdallani kevään odotetuimmista uutuuksista. Pitkäkankaan blogia seuranneena tämä teksti oli alkanut kiinnostamaan siihen malliin, että vaihtoehtoa "jätä ostamatta" ei ollut. En ole itse mitenkään erityisesti paranormaalin romantiikan ystävä, mutta tämä kirja yllätti... ja nimenomaan positiivisesti. Ihmissusimyytit ovat aikalailla nappivarma keino saada minut kiinnostumaan kirjasta kuin kirjasta ja fantasiaelementit vain lisäävät sitä kiinnostusta. Urbaani fantasia on itselleni sinällään uutta leikkikenttää, mutta Kuura kyllä onnistui vetämään syövereihinsä kertaheitolla.

Kirjan päähenkilöinä toimivat Inka ja Aaron herättivät minussa lukijana aikalailla täysin vastakkaisia reaktioita. Aaron jätti varsin positiivisen kuvan itsestään, Inka taas herätti koko kirjan ajan enemmän tai vähemmän ristiriitaisia mielipiteitä. Toisaalta hahmossa on paljon sellaista, mitä en voi ihmisissä sietää, mutta toisaalta Inkan motiivit ymmärtää, ne tulivat lähelle ja tavallaan oikeuttivat toiminnan. Loppujen lopuksi sitä alkoi miettimään, olisiko itsekin kirjan esittelemässä tilanteessa sellainen kuin Inka. Luultavasti. Siitä huolimatta negatiivisia tunteita herättävän hahmon esittely päähenkilönä on Pitkäkankaalta varsin rohkeaa ja toi kirjaan synkkyyttä ja jollain tavalla myös aitoutta. Toisaalta Inkan itsekäs ja jopa ylimielinen käytös tasapainotti ainakin minusta mukavasti Aaronia, joka taas tuntui enemmän tyypilliseltä paranormaalin romantiikan hahmolta.

Itse kirja taas oli itselleni monella tapaa hyppy tuntemattomaan ja piti sisällään niin monia asioita, joita tyypillisesti yritän vältellä. Mutta tässä kirjassa se kaikki toimi! Pidin siitä, miten kirja keskittyi Kuurankeron pikkukaupungin lukiolaisten elämään, miten siellä oli tuttuja nuorisoelämän yksityiskohtia ja miten eri yksityiskohdat tuntuivat nivoutuvan ajoittain yhteen ja paljastavan uusia lukijaa yllättäviä juttuja. Toisaalta kaikilta osin kirja ei ihan niin kovaa itseeni iskenyt, mitä ehkä olisi voinut toivoa. En ehkä kuulu täysin kirjan kohdeyleisöön, mutta se ei muuta sitä, että kirja on kirjoitettu todella vetävästi ja ainakin minut imaisi heti alussa niin tiiviisti sisäänsä, että vaikealta tuntui laskea kirjaa välissä käsistä.

Pidän myös Pitkäkankaan kirjoitustyylistä. Se muistuttaa jollain jännällä tavalla hieman omaani ja miellyttää tällaista kielihifistelijää ihan valtavasti. Pidän siitä, millä tavalla kirjassa kuvaillaan eri asioita, pidän siitä, millaisina kirja ihmissudet kuvaa, sillä se on lähestymistapa, jota itse pidän valtavan mielenkiintoisena ja kiehtovana myös oman opiskelualani lähtökohdista. Pidin myös siitä, miten hauskasti kirjaa lukiessa tuntui, että otetaan lukijoille tuttuja asioita ja väännellään niitä paremmin kirjan maailmaan sopiviksi. Esimerkiksi kirjassa esiintynyt lasten hyppynaruloru sai leveänmuikean hymyn leviämään kasvoille kirjaa lukiessa, koska se iski tunnistamisen kipinää jossakin syvällä.

Loppujen lopuksi tämä kirja oli paitsi sitä, mitä siltä kaikkien lukemieni kommenttien ja takakannen perusteella osasin odottaa - ja myös vähän enemmänkin. Tämä toimi mielestäni erittäin hyvin trilogian avausosana, vaikka toimisi myös itsenäisenäkin, sillä vaikka loppu tarjoaakin kutkuttavan lähtökohdan seuraavalle osalle, se ei jää raivostuttavalla tavalla auki. Pidän kirjaa varsin kiehtovana kuvauksena siitä, miten läheisensä pelastaakseen voi joutua tekemään anteeksiantamattomia ja erittäin vaikeita ratkaisuja, koska rakastaa niin paljon eikä halua luopua. Kokonaisuudessaan siis varsin onnistunut kirja ja miellyttävä lukukokemus.

Ja nyt allekirjoittanut on hämillään, koska tuntuu, ettei tässä koko postauksessa ole oikein mitään järkeä. Sen verran ainakin osaan täysin järkevästi sanoa, että pidin tästä kirjasta. Pidin aivan valtavasti, vaikka se ei kaikilta osin iskenytkään enkä koe olevani varsinaisesti kohdeyleisöä. Tulen kyllä varmasti lukemaan myös kirjan jatko-osat ja tämänkin kirjan uudelleen, koska hyvin kirjoitetuista kirjoista nauttii aina. Tämä ainakin oli yksi niistä kirjoista, jotka herättivät lukemisen aikana monenlaisia tunteita ja joiden jälkeen ei ole ihan täysin varma, mitä päähenkilöistä oikein pitäisi ajatella.